maanantai 22. heinäkuuta 2013

Abbey vaihtaa vaatteita


Kuvia I <3 Fashion Abbeyn vaatteista. On ollut hankala kuvata, koska haluaisin kuvata ulkona mutta 1. siellä on kylmä 2. siellä on harmaata 3. kokoajan sataa 4. pihalla on sammakoita ja sammakot ällöttää mua ihan kamalasti. Noh, toivottavasti näistä kuvista saa jotain selvää :)























sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Doll house kisa

Kuvakisa: Hirviö omassa ympäristössään
" Lohikäärme on suuri liskomainen taruolento, joka tunnetaan tarustoista kautta maailman. Lohikäärmeet ovat hahmoltaan yleensä matelijamaisia, suomuisia tai sulkapeitteisiä ja siivekkäitä, joskus neli- ja joskus kaksijalkaisia petoja. Usein lohikäärmeet pystyvät syöksemään tulta. Lohikäärmeet söivät lihaa, myös ihmisiä. Ne asuivat usein luolissa ja vartioivat siellä aarrettaan ja ryöstämäänsä neitoa." (Wikipedia)

Jinafire tuskin popsii ihmisiä välipalakseen, mutta tuli liittyy mielestäni oleellisesti lohikäärmeisiin :) Halusin kuvaan fiilistä Jinasta nauttimassa tulen lämmöstä jossakin maan alla, kenties jonkun linnan kellarissa.



Neidin tukka hieman kärähti tai itseasiassa suli :< luulin turvavälin liekkeihin olevan tarpeeksi iso, mutta saunan lämpö pääsi yllättämään.. mutta onneksi tukka ei mennyt kokonaan piloille.

http://agitemaria.blogspot.fi/2013/07/kisa.html#comment-form   <-- linkki kisaan

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Music festival girls

 Pitihän nää nuket metsästää käsiin heti. Abbey löytyi ensimmäisenä Jumbon Stockmannilta. Pari päivää myöhemmin halusin mennä katsomaan Helsingin valikoimaa, jossa olikin tarjolla kaikkia kolmea. Koitin kauheasti arpoa Clawdeenin ja Venuksen välillä kumman ottaisin. Joko poikaystäväni oli tosi kyllästynyt leluosastoilla pyörimiseen tai sitten halusi muuten vaan ilahduttaa minua ja osti sekä Venuksen että Clawdeenin minulle :) Jeij!






Promokuvat eivät saaneet minua innostumaan MF Clawdeenista, mutta ai että se on luonnossa kaunis. Ihanat meikit ja kesäiset hiukset.
 


Abbey oli pakko saada. Harmikseni Abbey oli näistä huonolaatuisin. Hiukset takkuiset ja vähän tahmean oloisetkin.Kasvot tuntuvat eroavan muuten paljon aikaisemmista versioista. Täytyisi tehdä vertailu ja katsoa onko asia oikeasti näin. Kasvot tuntuvat jotenkin sirommilta.
 


Venukseen taas ihastuin nähtyäni siitä kuvan, mutta livenä vaikutelma on jotenkin valjumpi. Olisin toivonut räikeämpää meikkiä tai koko pinkkejä hiuksia. Nyt MF Venus näyttää Basicin pikkusiskolta.


Jep, Abbeyn V.I.M tarra on liimattu väärinpäin.
 


Kengät ovat ihanat pitkät läpikuultavat saappaat. Mutta mites nuo pinkit koristeet? Ne on kuminauhoilla kiinni. Uskaltaako ne katkaista, pysyvätkö ne ilman? Ja miksi ne eivät ole suoraan kengässä kiinni..





I <3 Fashion Abbeystä koitan laittaa seuraavaksi kuvia. Jonkunlainen juhlapostauskin pitäisi varmaan tehdä: nukkeja on nyt yli 50 kpl. :)

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Haaste+uusi haaste


 Vastasin annettuun haasteeseen ja loin oman tilalle :) Kuvassa esiintyy muuten yksi my little ponyistani. "Reivi poni" :D sillä on yksi tommonen hiusklipsi päässä, mitä käytän joskus bilettämään lähtiessäni. Ja ponin harja on kammattu osittain eteen.


AgiteMarian haaste:

11 faktaa

1. Lopetin vakituisen duunini ja nyt oon ollut erilaisilla festareilla tekemässä satunnaisesti (lähinnä viikonloppuisin) töitä. Ja se on sairaan rankkaa, mutta huippu hauskaa!
 2.Kukaan ei huomaa jos tää jää välistä
3.Mä oon kauheen vanha :< eli 21. onneks sentää vissiin suht teinin näköinen:D
4. Näin Rammsteinin livenä<3
5. Mun musamaku on tosi laaja, musaa tulee kuunneltua suomiräpistä black metalliin
6. Poikaystävä lupautui lähtemään päiväretkelle Viroon etsimään nukkeja<3
7.  Rakastin prätkähiiriä lapsena (Okei, vähä vieläkin..), lemppari oli Vinski
8. Mulla on huono muisti, toivottavasti aikaisemman haasteen löpinät ei tuu nyt tähänkin..
9. Inhosin ennen kivenäisvettä, mut nyt se on iha parasta
10. En rusketu
11. Kyllästyn hiuksiini helposti, tällä hetkellä latvoissa on sinistä/vihreetä 

1. Mikä oli ensimmäinen Monster High nukke minkä näit?

-Basic Frankie muistaakseeni

2. Ever After High, Hot or Not?

- Vielä not.. saa nähdä muuttuuko mieli :)

3. Pelkäätkö olla yksin?

-En

4. Jos saisit valita itsellesi yhden yliluonnollisen voiman, minkä ottaisit?

-Kauheen tylsä oon, en keksi :D

5. Kuinka kauan olet ollut nukkeilija? (lapsena leikkimistä ei sitten lasketa tähän :D)

- Oijoi en muista,reilun vuoden?

6. Omistatko säästöpossun?

-En, jos omistaisin se olis tyhjä:D

7. Oletko kiinnostunut MH nukkejen lisäksi muun tyyppisistä nukeista?

-En

8. Mitä ympärilläsi olevat ihmiset ovat mieltä nukke harrastuksestasi?

- Ihmettelee lähinnä

9. Kuinka montaa eri kieltä osaat?

-Suomi&Englanti

10. Mitä mieltä olet MH:n Ghouls Rule nukeista?

-Ei mitään suuria suosikkeja, paitsi Draculaura

11. Minkä näistä nukeista valitsisit?
a) Dance Class Robecca
b) Music Festival Clawdeen
c) Picture Day Cleo De Nile

- b eli Clawdeen koska sitä ei vielä kokoelmista löydy 



Tää haaste on kiertänyt aika kauan, joten sen tilalle ajattelin luoda oman uuden :)

Haaste

Kuvaa Monster High- nukke annettujen ohjeiden mukaan. Joka kuvassa ei tarvitse olla sama nukke ja nukkeja voi näkyä kuvissa useampia kerralla. Kuitenkin joka kuvassa täytyy näkyä vähintään 1 nukke ja annettu aihe. Toteutettuasi haasteen voit antaa sen eteenpäin 1-10 bloggaajalle.

1. 4 elementtiä. Kuvaa nukke + joku näistä elementeistä: ilma, maa, vesi , tuli.

2. Kesä. Kuvaa nukke kesäisissä tunnelmissa.

3. Eläin. Kuvaa nukke jonkun eläimen kanssa. (Vinkki: myös pehmoeläimet hyväksytään)

4. Pelko. Kuvaa nukke ja asia, jota pelkäät.

Haastan:
http://alien-pentu.blogspot.fi/
http://agitemaria.blogspot.fi
http://lapasenmonsterit.blogspot.fi
http://pinkunmhnuket.blogspot.fi/
http://monstermeadow.blogspot.fi/






maanantai 1. heinäkuuta 2013

I heart Fashion nuket Br-leluissa

Tosiaan I <3 Fashion nuket Abbey&Frankie ovat saapuneet br-lelujen hyllyille (hinta 44,99). Ostin vain Abbeyn, koska tilasin pari nukkea Coolshopista.




Coolshop tilaus: Uudet Picture day nuket Frankie ja Operetta.









Rrrrakastan näitä kahta <3 Bloggeria en rakasta. Kirjoitan tätäkin postausta uusiksi, kun ei onnistu millään tallentamaan.. Tein myös videon , missä esittelen nukkeni ja sitäkään ei tähän saa liitettyä.  Haasteisiin on tulossa vastaus, jos vaan blogger antaa sen kirjoittaa..